Kulmala

Kulmala

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Iloista Vappua !

Mummon Mökin väki toivottaa lukijoille - Iloista Vappua !

Pihatyöt kutakuin saatu tehtyä. Vesitynnyrit paikoillaan niin myös tienhaarassa postilaatikko johon kaivataan muitakin terkkuja kuin murkkuja retkeilemään.
Kaivo auki ja vettä täynnä näin ollen päästään saunomaan.
Räkättirastaat, vihreäpeippo,  mustarastas tuttuine vihellyksineen kotiutuneet metsään.
Västäräkki löytänyt piilopirtin itselleen. Lepakko asustaa saunan ala-ikkunalaudan välikössä.
Käpytikka naputtelee kuluneita haapavanhuksia ylänummella ja metkuilee talitiaisten kustannuksella.
Luonnossakin on eläinten kesken hauskuuksia, kuten oravien leikki Seljänharjun rannoilla.

Tästä tämä odotettu kesäkausi alkaa...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tervetuloa Tansku, Mummon Mökin maisemaan !
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


torstai 26. huhtikuuta 2012

25.4 Markun päivänä

Kevään lämpimin päivä koitti Markun päivänä Puukylän kulmalassa. Iltapäivällä saattoi jo tepastella teepaidassa pihapiirissä jossa oli sini-valkovuokkoja.
Skillakuva on Antskusta jossa ohikulkijatkin näkevät hidastaessaan matkantekoa asfalttitiellä, aivan upeaa katseltavaa sininen meri.


































Mustaviinimarjapensaiden nuput viheröi.




















Tynnyrivettä tarvitaan kesän aikana pihapiirin kukkien kasteluun.
Yhden viikon aikana satanut vettä tynnyriin.
Mittakupissa oli tasan 20 milliä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

19.4 Pilven päivänä

Pilven päivänä kevään eteneminen näytti samanlaiselta kuin viime vuonna samaan aikaan.
Lehtien haravointiin ja kasojen kokoamiseen päästiin, lehdet olivat sopivan kosteita,
eikä tuulikaan pyörittänyt kasoja.
Aikaisempina vuosina poltettiin lehtikasat joista jäi kitkerä lemu ja maa musteni.
Lehdet kasataan suojamuovin päälle kaikki kerralla ja viedään ylänummelle tai liiterin taakse pienelle pellolle maatuvaksi.

















Purolla vesi on noussut ja valuu naapurin tontin
puolelle ja siitä läheiseen Koijärveen.










Essi ja Groko kävivät tarkastamassa
kaivon jään paksuuden.




















Seljänharjun rantaan soliseva puro




















Järvi on vielä tukevassa jäässä, rannat sulia


tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hyvää Pääsiäistä - Siunattua Pääsiäisen aikaa lukijoille !

Aprillipäivä avautui Kulmalassa lupaavan keväisenä, paljon lumettomia pälvipaikkoja ja sinivuokon lehtiä esillä kuten sinikrokus kukintaa. Sinivuokon kukintoja löytyy aina keväällä ensimmäisenä saunan takaa aurinkoisessa rinteessä. Niin nytkin olivat aivan pienessä nupussa.
Pieneläinkantoja oli kyökissä liikkeellä, kärpäset olivat heränneet ja kaipasivat ikkunasta ulos pihalle.
Muurahaisiakin ilmestyi lattialistan rakosesta tutkimaan kyökkiä.
Maikka laittoi kanelimuruja pöydälle ei kuulemma murkut tykkää niistä.
Verannankatto vuotaa edelleen sisään ja sekin menee laittoon.



















Maikka nosti lumikolan liiteriin, olemme pitäneet sitä portilla. Pihan auratut polut olivat lumesta vapaana.



































Maanantai-aamun luonto ilme oli 5 sentin lumikerros joka peitti tasaisesti pihapiirin maiseman.
Maikka hopuutteli ajoissa lähtemään manseen koska lisää lunta oli luvattu päivän aikana, ei osattu kuvitella kuinka todellisuudessa lunta pyrytti aivan hirmusesti pirkanmaalla. Talvirenkaat olivat edelleen autossa.















Kuvan palmut löytyivät paluumatkalla Leppäkorven kylästä jossa on noussut "elkää kunnan isit!"
Kuntalaisten meteli ainoan päiväkodin lopettamisesta. On muuten esimerkillinen asuinyhteisö joka ylläpitää kyläkauppaa ja on aktiivinen kyläyhdistyksen toimijana. Heidän jutuistaan voi lukea Nummi-Pusulan ykkössanomista.



















Selvittiin kaikella varjeluksella kolhuitta manseen kunhan käytettiin tieneuvontaa kuljun moottoritiellä, siellä oli paha ajoneuvo sumppu, tarkka ajoitus on usein ratkaisevaa sen kokee jälkeenpäin, Kiirehtiminen on aivan turhaa maantiellä suhareita sielläkin oli, mitä hyödyttää kaahata kun se päättyy peräänajoon?

Tänään on häikäisevän kirkas aurinkoinen tiistaipäivä ja lumimassat notkuu kaikkialla puiden oksilla ja ikkunalaudoilla.
Mukavaa Huhtikuun keväistä aikaa lukijoille ja Siunausta Pääsiäiseenne !