Kulmala

Kulmala

maanantai 6. toukokuuta 2013

Onks sul tikui ?

Aurinkoinen lämmin kirkas aurinko aamusta iltaan asti porotti vappuna uudellamaalla.
Sää proffien ennustukset muuttivat muottia ennakkoon vapun säästä moneen kertaan.
Kaikkein varminta on nähdä ja kokea reali ajassa sään ilme kunakin päivänä sillä luonto antaa sen minkä haluaa.
Vappu aattona maistui perinteisesti sima ja munkit ja niitä haukattiin vielä Vapun päivänäkin, ei grillattu makkaroita niinkuin Petellä on tapana tehdä ollessaan Kulmalassa.
Meillä maikan kanssa ruokakulttuuri on talvesta asti vihannespitoista ja juomat sokeritonta.
Aurinko grillasi päälakea aamupäivän pihatöissä, mökkiläisen ihanuus oli tällä kertaa latoa motteihin pilkottuja klapeja, joista irtosi tikkuja iholle.
Tonttinaapurin ihanuus oli paljon syvempi, halkaista käsivoimalla parin metrin haapa puita joita oli kertynyt kiitettävästi, halkasukone oli mutta ei sitä käytetty.

Eläinmaailman lukujärjestys ruokintapaikalla; varhain aamulla Orava, käpytikat, närhi, tahvo,tintit ja illalla  hiippailee tuntematon kissa, onneksi ei saa palapaistia, tyytynee laihempaan paistiin.
Orava, tikat,tahvo asuvat Kuusian kylän puolella ja käyvät säännöllisesti Lönnhammarin puolella töissä.
Kissa taas luulee olevansa euroopan omistaja.

Sunnuntaina 5. Toukokuuta kävimme tuulettumassa Tammisaaressa. Ramsholmessa valkovuokot olivat vasta kehittymässä kukintaan ei kuvauksen arvoisia, sää oli hyvin oikullinen ensin näytti taivas kirkastuvan siniseksi ja pilvettömäksi. Myrskyinen tuuli nostatti lännestä tummat sadepilvet ja niin maisema synkistyi kaikkialla.
Länsivallin rannassa uiskenteli Joutsenia josta alimmainen kuva. Puutalojen pihassa olivat kevään kukinnat parhaimmillaan esillä.
Mukavaa kevään kulkua lukijalle ja vierailijalle. Nähdään taas !






























































Tammisaari 5.5.2013






























Tammisaari 5.5.2013

4 kommenttia:

  1. Teillä menikin vapunaika kivasti mottitöissä ja tikkuja käsiin saadessanne, hi!
    Kyllä olikin paljon siellä kukkia yhden talon pihalla, vau!
    Krookuksia varmaankin.
    Kauniita kuvia olit ottanut siellä Tammisaaressa.
    Mieheni veljen tyttö asuu siellä.
    Hyvää alkavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka. Tammisaaren vanha puutalo miljöö upeine kukkapihoineen on virkistävää katseltavaa. Skillat olivat levinneet useiden vuosien aikana.

      Poista
  2. Hieno pino valmiina! Tuohon yritän pyrkiä, mutta voi mennä aikaa, halkaisukirves on ostettu, mutta kokeilematta edelleen.
    Kevät on vuokkojen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heleena. Selkä ja käsivarret olivat koetuksella 8 motin pinoamisessa.

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista!