Kulmala

Kulmala

torstai 12. joulukuuta 2013

Altistava säteily

Tervehdys lukijoille Kansallispuiston Seitsemisen luontokeskuksesta.

Tupa ääriään myöten täynnä innostuneita ja taidokkaita laulajia kaikenikäisiä, nuorimmaiset pystyivät kiikun kaakun tepastelemaan salin jakkaralle.
Olimme valmistaneet itsemme hyvissä ajoin matkalle joten aikaa jäi tutustua luontokeskuksen näyttely tiloihin ja sen antiin.
Poudan sää ennuste ei toteutunut Pirkanmaalla, mihin lie puhaltaneet pekan tuulet kuivattivat pyykit jossakin muualla armaassa Suomen maassa.
Matkaan lähtiessämme pikku autolla hernerokka sumu vahvistui käsin kosketeltavaksi, sinäänsä ajaminen lumi märässä uraisessa asfaltissa oli luonnikkaampaa menoa, kun kieltä ei tarvinu pitää keskellä suuta.
Kartanlukija Pauli antoi ajo ohjeita, sanoin ettei haittaa vaikka ajelisimme Rovaniemelle näillä bensoilla, kun on hyvä kartanlukija voi keskittyä ajattelemiseen :)
Kurusta Parkanon tielle kääntyessä märkä asfaltti muuttui hetkessä tukevaksi lumiseksi ajotieksi.
Ennenkuin saavuimme seitsemisen risteykseen pimeys oli täyttänyt ympäristön ja sumu ympäröi niin voimakkaasti korkeiden kuusien maisemaa ettei kuusien latvoja nähty ollenkaan koko iltana.
Luonto ihmiselle pieni pettymys sillä näin Joulun aikaan korkeat ja tuuheat kuuset luovat aivan uuden miellyttävän maiseman kulkijalle.
Ystävämme Pauli ehdotti jalottelua kun pääsi autosta tantereelle vanha eräkulkija jonka jallaat olivat apumiehen puolella koukussa, kun taas hänen parempi puoliskonsa Anneli sanoi "Johan tässä jaloittelemme kahville ja heti!"
Tuntui mielessä kivalta kun luontokeskuksen päivystäjä toivotti tervetulleeksi iloisella hymyllä.
Oltiin ensimmäisiä vierailijoita, meille piti vahvistaa että jääkää toki Joululaulu iltaan ennenkuin ehdimme kertomaan tulomme tarkoitusta.
Lähes pari tuntia jäi aikaa tutustua näyttelytiloihin sekä tutustua myynti artikkeleihin, kotimaisia taidokkaasti valmistettuja käsitöitä, komeat sienipuukot nahkatupeilla, lapsille ja lapsen mielisille löytyi kaksi kopallista pehmoja, saattoi olla joukossa taiwanin nalleja.
Kurun seurakunnasta oli saapunut kaksi työntekijää johdattelemaan lauluillan kulkua, pianosoitin mukana.
Läsnäolevat kuulijat saivat vapaasti ehdottaa joululauluja, niitä kertyikin runsaasti, laulujen lomassa, kappalainen kertoi elämästään mm. siitä kuinka hän löysi yhteyden Jumalaan, naurun ja hymyn.
Hän päätti tehdä samoja lapsuuden asioita elämässään kuin lapsuudessakin, mm kiivetä puuhun!
Harakkahan nyt tästä kertomuksesta innostuu hänkin rakastaa kiipeämistä puuhun.

Lapsuuden maailmassa minulla oli tinasotilaita ja pyssyjä joilla leikin, olin ilman nukkeja ja pehmoleluja, nyt niitä on ympärilläni, suurin nalleni Amanda on  metrin pituinen ja tärkein pehmoni on Groko 13 vuotias josta olen laittanut useita kuvia blogiini, olen nimennyt heidät sen mukaan minä päivinä olen ne hankkinut tai saanut lahjaksi.
Nukke ja pehmomaailman kautta löysin uuden ulottuvuuden ja luovuuden elämässäni johtui siitäkin ettei lapsuuden elämässäni saanut elää lapsen tavoin vaan jouduin aikuisten elämän rytmiin sisälle.
Aikuisen ihmisen vaatimuksien alle. Siitä kehittynyt tuska ja kiukku on pyyhkiytynyt pois, sillä tulin ajan kanssa ymmärtämään kuinka ihmisen elämänkaari on rikkinäinen ja puutteellinen kunnes hänelle toivottavasti kirkastuu parempi elämäntie ja laatu siinä elämiseen.

Kiitos lukijoilleni jotka ovat oman elämän harrastuksen kautta vahvistaneet minua luovuuteen!
Olette aivan suurenmoisia esimerkkejä hauskasta ja iloisesta luovuudesta ja kekseliäisyydestä!

Luontokeskuksen Joululaulu-ilta oli mieltävä innostava tapahtuma, kiitos Metsähallitukselle ja järjestäjille!
Kappalainen sanoi tulleensa mielusti koska Seitseminen on hänen luontokohteensa myös vapaapäivisin, eilinen päivä oli hänen viikottainen vapaapäivänsä. Ylöjärven srk tarjosi ilmaisen joulutarjoilun josta minulle jäi mieleen mahdottaman hyvältä maistuva pipari, voilla leivottu.

Ensivuonna samoihin aikoihin samat Joululaulut lauletaan  Seitsemisen luontokeskuksessa.
Tervetuloa lukijani mukaan!
Joululaulut avaavat tien ihmisen mielen maailmaan, musiikki luo sydämeen sointuvan harmonian, näin valmistumme Joulun viettoon. Rauhallista ja Siunattua Joulun odotusta sinulle !

Kuvasatoa ...







14 kommenttia:

  1. Mukava matka sinulla. Kyllä joulu tulee kun valmistaa mielensä siihen aikaan ja sen tapahtumiin. Joululauluin saamme hyvän tunteen mieleemme ja meissä alkaa elämään joulun ajatus ja antamisen ilo. Toivon jotta itsekkyys mielistämme jäisi pois ja annamme iloa ja hyvää mieltä jokaiselle kohtaamallemme ihmiselle. Hyvyys voisi yltää mahdollisemman moneen paikkaan ja saisimme joulun rauhan sydämiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sirkkis täydellisestä Joulu puheestasi <3
      Rauhallista viikonvaihdetta!

      Poista
  2. Mainio kertomus :)
    Ja oikein mukavalta kuulostaa matkanne.
    Lumi täällä alkailee sulaa ,mutta toivottavasti jouluna sitä on.
    Minullakin iso nalle jonka tytär luovutti hoitoon kun kasvoi, sen nimin on oikeesti myös Amanda, nimi johtuu äitini toisesta nimestä, ja tämä nalle on panda ♥
    Siunattua Joulunaikaa sinulle ja läheisillesi Lauri punaiseen mökkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina käynnistä. Nyt on tosiaan liukasta ja kumpuraisia jalkakäytävät.Koko yön on myrskynnyt.
      Siunausta viikonvaihteeseen!

      Poista
  3. Hieno reissu. Sumu kyllä haittaa liikenteessa ja reissutessa kun ei näe kunnolla. Minulla on noita pehmonukkeja joita muokkaan välillä uuteen uskoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sisko käynnistä. Sinä olet taitava nukkemaailman tuunaaja, sen olen nähnyt ja kokenut :)

      Poista
  4. Kiva matka ollut teillä ja kiva postaus muutenkin. Onpas hienoa sieniveitsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Markka käynnistä.
      Sieniveitset olivat taidokasta käsityötä ja muutenkin myynti artikkeli on patikkamatkailijan mieleen.

      Poista
  5. Tunnelmallinen paikka laulaa joululauluja.
    Antoisaa adventinaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä Tarina. Todellakin oli kiva käydä laulamassa. Hyvää 3 Adventtia !

      Poista
  6. Enpä ole ennen käynyt teidän mummon mökissä, vaan mielenkiintoinen paikka se onkin. Minä olen tänä joulunaikana laulanut monet joululaulut vanhusten kanssa, kun äitini asuu nykyään vanhainkodissa. Tämä aika on opettavaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulento käynnistä.Vanhuksilla on paljon elämän kokemusta ja kerrottavaa jälkipolvelle. Kerran mekin sitä samaa vanhuuden tietä astumme eteenpäin.
      Hyvää 3 Adventtia!

      Poista
  7. Sinulle on jouluhaaste blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiinkö, kiitos Tarina kun toit haasteen, tulen vierailulle.

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista!