Kulmala

Kulmala

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kynttilänpäivän yllätys

Kynttilänpäivänä lähdimme taivaltamaan birssillä Kulmalaan, tarkoitus oli asustaa muutama päivä ja nuuskasta Helmikuun maisemaa. Hiirien kanssa meillä on ruokasopimus kulhoissa :) joten heidänkin kuulumiset pitää tietää.
Perille päästyämme portilla ei ollut lumipenkkaa, pääsimme ajamaan kolaamatta pihaan.
Ajatella on hyvin harvinaista tähän aikaan talvea vähälumisuus varsin poikkeuksellinen lumitilanne, viikonloppuna oli vasta satanut nämä uudet lumet.

Perillä mökissä odottikin yllätys, kolea ja kylmä ilma kohtasi kasvoja, lämpöpumppu oli sanoutunut irti ja kyökin lämpö - 5 asteista. Vesitonkat astioissa jäätyneet mutta ei muuta vahinkoa.
Ihmeteltiin tovi kunnes soitin koneen firmaan Karjaalle ja valotin tilannetta, ohjeita sain mutta nekään ei johtaneet koneen käynnistämiseen.
Sovittiin asentajan kanssa että tulee tutkimaan tilanteen viikon alussa ja tekee niinkuin parhaaksi kokee. Koneessa on täysitakuuta jäljellä puolitoista vuotta.
Koneen merkki on IVT ja alin käyttölämpötila on + 10 mihin asensin sen Tammikuun alussa.
Asentajan mielestä se on ollut liian alhainen käyttötila talvella varsinkin kovilla pakkasilla. Mutta miksi sitten ohjeissa on suositus + 10.
Aikaisemmin se oli jatkuvasti + 18 asteisena. Siis sähkön säästöpolitiikka ei toiminut vaan aiheutti riskin koneen toiminnalle.
Ilta alkoi pimeneen joten kannetut kapsäkit takaisin birssiin ja menoksi Tampereelle. Tie Someron ja Sammatin kautta oli lumisateen takia pöllyinen niin päätettiin kulkea Salon kautta Forssaan mutta samaa oiretta sielläkin. Autoilijat ajavat liian lähellä toisiaan ja kovaa vauhtia sama ilmiö on kaikkialla. Moottoritien ohituskaistalla liian lähellä siitähän kehittyy ketjukolarit!
Eilen Maanantaina koneen firmasta asentaja soitti, - kone oli käynnistynyt ja hän oli jäänyt seuraamaan pariksi tunniksi, toivottavasti syyläri sulaa jäästä jota oli ollut alaosassa.
Edestakainen matka on n 400 km työ-yö takana joten olin aika uuvuksissa perille päästyä. Elämä on toisinaan heitteillä oloa.
Helmikuu on vaihtunut ja leudot ilmat jatkuvat ainakin tämän viikon.
Kiitos Tammikuun kommenteistanne !
Hyvää alkanutta Helmikuuta lukijoille  ♥ 




















Kuvissa valkoiset täplät ovat lumi hiutaleita.



7 kommenttia:

  1. Voi harmi, mikä takaisku. 5 astetta on aika kolea olotila, onneksi ei mitään muuta vauriota ilmennyt. Aika pitkä matka ajella taxilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko. Omalla birssillä ajeltiin matka. Mökki sijaitsee paikassa jossa ei enään kulje busseja, lähin toimiva bussi pysäkki on 6 km päässä.

      Poista
  2. Voi harmi, sellasta sattuu, ei kivaa.
    Miekin mökillä pyörähdin, en muistanut edes sisällä käydä ,käsittämätöntä :D
    Hiiret ne juhlii varmaan meilläkin siellä mökillä.
    Iloista helmikuuta ja kiitos kommenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit kuvauksiesi lumoissa kun et käynyt sisällä mökissä.
      Olemme onnistuneet pitämään hiiret verannan komerossa ruoka syötillä jo kolmas vuosi menossa.Ovat huomattavasti vähentyneet.
      Kiitos käynnistä ja kommentista.

      Poista
  3. Meillä ei tuollaista voi mökillä tapahtua, kun siellä ei ole sähköjä! Puilla lämmitän sitä koko talven, se on niin mukavaa.
    Luulen, että siellä on myyriä vielä enemmän kuin hiiriä. Aitassa oli melkoisesti papanoita ja laitoin niille myrkyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehottomasti puulämmitys on paras ja edullinen ratkaisu mutta meillä se edellyttäisi jatkuvaa jokapäiväistä käyntiä mökillä.
      Nyt ollaan varauduttu suojaamaan ulkoseinässä olevan ropelikotelon rako johon pääsee sade ja lumi koskettamaan kytkintä.
      Mökkeilijän ilot ja surut: myyrät,rusakot,hiiret ja rotat haastavat mutta hehän ovat luonnollisesti elämän kiertokulussa mukana.

      Poista
    2. Kiitos Tuulento käynnistä!

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista!