Kulmala

Kulmala

lauantai 20. syyskuuta 2014

Jag är från Ekenäs!


Hejsan  Tammisaaresta ! jossa kävimme yhteisen ystävämme Mirjan kanssa 16 Syyskuuta tuulettumassa ja löytämässä Ahaa elämyksiä.
Tammisaari on kulttuuri historiallinen merenranta kaupunki n, 1500 luvulta jossa alkuvuosi satojen aikana kehittyi  käsityöammattikunta nuorta kaupungia asuttamaan.
Olipa hyvä asia kun sen asukkaat olivat sitkeitä pysymään meren rannalla vaikka viranomaiset yrittivät häätää heitä Viipuria asuttamaan.

Mikä sitten nykyajan ihmistä kiinnostaa kaupungissa?  Meri, luontopuisto ja idyllisen värikkäät puutalot Barckens udden niemessä jonka rannalla on bulevardimainen kävelytie meri näköalalla.
Alkukesästä sen rantoja hallitsee Joutsenet jotka etsivät ruokaa meren pohjasta ja näin pyllistävät ankkamaisesti kaupungille.

Kävele meren rannalla ja tuuli tuo meren tuoksun sieraimiin joka tuntuu kuin terva ja sisu!

Tiistai oli hyvin kaunis aurinkoinen ja lämmin poutapäivä sinä päivänä näytti olevan liikkeellä maalarimestarit apulaisineen.
Värien taidon näytteitä sai ihailla vanhoissa puutalojen lankkuseinissä ja korkeiden aitojen kyljissä.
Tunnistettiin Peltiseppä ja Kirvesmies joille riitti työnilon tekemistä.

Ennen vanhaan puutalojen pihat olivat umpinaisia ja aidat hyvin korkeita silti asukkaisen yhteisöllisyys oli elävää, umpi aidassa saattoi olla pieni aukeava ovi naapurin puolelle.

Puutalojen akkunoissa näytti olevan monen kirjavaa lasi esinettä ja nukkeja, liekö asetettu kulkijan iloksi.
Virkistävä kulttuurimatka Tammisaareen!
Oletko sinä käynyt ?




































18 kommenttia:

  1. Siitä on aikaa kun joka kevät teimme asuntovaunu retken Tammisaareen. Nautimme kaupungin ihanasta romanttisen vanhan-ajan hengestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kaikella elämisellä on oma aikansa.
      Kiitos sirkkis kommentista.

      Poista
  2. En ole käynyt ja luulenpa, ettei tule mahdollisuutta käydä. Siksi onkin erityisen mukava katsella kuviasi. Vanhat portit, aidat ja rakennukset, niitä jaksan ihailla. kiitos kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöläisenä olet kiinnostunut eri ammattikuntien taidon näytteistä.
      Kiitos heleena kommentista!

      Poista
  3. Varmaan hieno paikka, mutta enpä ole käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä, sieltä saa uusia ideoita!
      Kiitos kommentista Tuulento.

      Poista
  4. Olen käynyt kerran Tammisaaressa. Viihtyisä vanha kaupunki. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. Sieltä saa salaisuuksia lippaaseen!
      Kiitos Sisko kommentista.

      Poista
  5. Olen joskus kauan sitten käynyt siellä ja kaunista oli, se jäi mieleeni.
    Hienot kuvat sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olit ihastelemassa Ramsholmenin ikimetsän kukkasia ja napsimassa kuvia!
      Kiitos Harakka kommentista.

      Poista
  6. Enpä ole käynyt, mutta kiitos näistä kuvista. Kaunista näyttää olevan ☺

    VastaaPoista
  7. Raaseporin seutu on kaunista. Poikani perheineen asuu siellä. Mutta Tammisaari on jäänyt kokonaan näkemättä. Kiva nähdä kuvia sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammisaaressa on niin paljon näkemisen arvoista kulttuuria ettei yksi päivä riitä kaikkeen vaeltamiseen, niimpä Ramsholmenin ikimetsä jäi ihastelematta.
      Kiitos Risa!

      Poista
  8. Olen kerran käynyt 40 v.sitten tammisaaressa, sieltäon traaginen muisto minulla, eikä siellä tule käytyä toista kertaa, mutta kiva katsella kuvat sieltä,kappale kauneinta suomeahan sekin on.Tervetuloa tutustumaan myös mun blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pike kommentista.
      Toivottavasti traaginen muisto ei ole ollut elämässäsi lyijyä.
      Tervetuloa Kulmalaan ja Kiitos kutsusta blogiisi !

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista!