Kulmala

Kulmala

lauantai 20. syyskuuta 2014

Jag är från Ekenäs!


Hejsan  Tammisaaresta ! jossa kävimme yhteisen ystävämme Mirjan kanssa 16 Syyskuuta tuulettumassa ja löytämässä Ahaa elämyksiä.
Tammisaari on kulttuuri historiallinen merenranta kaupunki n, 1500 luvulta jossa alkuvuosi satojen aikana kehittyi  käsityöammattikunta nuorta kaupungia asuttamaan.
Olipa hyvä asia kun sen asukkaat olivat sitkeitä pysymään meren rannalla vaikka viranomaiset yrittivät häätää heitä Viipuria asuttamaan.

Mikä sitten nykyajan ihmistä kiinnostaa kaupungissa?  Meri, luontopuisto ja idyllisen värikkäät puutalot Barckens udden niemessä jonka rannalla on bulevardimainen kävelytie meri näköalalla.
Alkukesästä sen rantoja hallitsee Joutsenet jotka etsivät ruokaa meren pohjasta ja näin pyllistävät ankkamaisesti kaupungille.

Kävele meren rannalla ja tuuli tuo meren tuoksun sieraimiin joka tuntuu kuin terva ja sisu!

Tiistai oli hyvin kaunis aurinkoinen ja lämmin poutapäivä sinä päivänä näytti olevan liikkeellä maalarimestarit apulaisineen.
Värien taidon näytteitä sai ihailla vanhoissa puutalojen lankkuseinissä ja korkeiden aitojen kyljissä.
Tunnistettiin Peltiseppä ja Kirvesmies joille riitti työnilon tekemistä.

Ennen vanhaan puutalojen pihat olivat umpinaisia ja aidat hyvin korkeita silti asukkaisen yhteisöllisyys oli elävää, umpi aidassa saattoi olla pieni aukeava ovi naapurin puolelle.

Puutalojen akkunoissa näytti olevan monen kirjavaa lasi esinettä ja nukkeja, liekö asetettu kulkijan iloksi.
Virkistävä kulttuurimatka Tammisaareen!
Oletko sinä käynyt ?




































keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Tattimetsästä pusuja !

Lämmin tervehdys Kulmalan syksystä !
Aika on lentänyt kuin hopeisella siivellä viime postauksesta on kulunut aikaa ja tätä kirjoittaessa olen aloittanut työhistoriani kuluvan vuoden vuosiloman pitämisen.
Aikuisen oikeesti en palaa duuniin vaan jään lomien jälkeen eläkkeelle.
Tästä olen haaveillut ja puhunut pienen ikäni verran ja nyt se toteutunee on se minulle melkoinen tavoite saavutettu.

Kulmalassa on meneillään uusio kesän vietto, varmaan myös sinunkin plantaasillasi?
Lämmintä, kuivaa ilman alaa ja kasvien uusio kukintoja.
Saa loikoilla pihapiirissä ja nauttia etelän lämpimästä tuulen vireestä ja vieläpä illallakin tuntuu lämmintä riittävän.
Omena sato valmistunee ja valkeakuulat on kerätty turvaan ja niistä valmistettu mm. omenapiirakkaa.

Oletteko kokeneet sienimetsässä hirvikärpästen tiiviin läsnäolon ja rakkauden kosketuksen ?

Viime käynnilläni Fiskarssin erämaassa en sitten millään onnistunut saamaan kantarellia vain puolukkaa ja mustikkaa ja tämän kaiken lisäksi kymmeniä hirvikärpäsiä vaatteisiini sisälle.
Vuosien aikan olen tottunut nyppimään niitä yks kerrallaan pois mutta nyt olivatkin sitkeesti hiuksissa kiini jotkut pääsivät puremaan päähän tästä jäljellä rakkaudellisia patteja.
Ei minulla ollut mustia tai ruskeita vaatteita vaan kirjavia kuoseja, en vaan pysynyt tuntemattomana.

En usko vähään aikaan meneväni tattimetsälle!

Voikaapa hyvin suomen suvessa ja kiitos kommenteista!