Kulmala

Kulmala

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kulttuuria ja kuiva uintia

Lämmin tervehdys ystäville ja lukijalle Kulmalan kesästä ! 

"Koska se kesä tulee? " - kommentteja on kirjoitettu ja huudatettu paljon Suomessa.
"Jossain päin Suomea on joka päivä satanut vettä ja aurinko paistanut" Meteorologit.

Näin etelässä kokonaisuuteen katsoen kesämme on ollut sopiva, suven harrastukset ovat kolahtaneet paikoille, kuten luonnosta nauttiminen, järvisoutelu, piha kahvittelu, abtsraktitaiteen luominen, (väritekstiili) Pehmojen kuvaushetket.
Kesän remonttireiskat Tampereella ja Puukylässä ovat puhutelleet enemmän kuin sääilmiö.
On pitänyt totutella poran, sahan ja repimisen ääniin ja välillä lähteä päiväksi piknikille.

Maikka on monesti tuumannut kuinka raskasta olisi ollut euroopan helteet Suomen suvessa.
Sään ja ilmaston ääri ilmiöt ovat vaihdelleet, emme edes ole ajatelleet etelänmatkaa sillä meille tämä sää tyyppi on sopinut. Ihmisten aika on kulunut sääilmiön jaaritteluun se on muuten yleisin ja luontevin puheen aihe aloittaa keskustelu tuntemattoman ihmisen kanssa.

Miten on lukijani oletko ollut tyytyväinen kesän kuvaan ?

Konsertti-ja kulttuuri matkoille olemme varustautuneet sopivin asustein, kivaa, virkistävää ja antoisaa on ollut. Hangon regatta ja  Wanaja-konsertti, syntyivät meille matkoina ympäristö tekijöistä.

Heinäkuun viimeistä viikkoa viedään, työläislomalaisia ymmärretään kuinka he selviävät tulevan talven henkisestä puolesta kun olivat toivoneet lämmintä lomaa.

Veljelläni oli Heinäkuun loma ja oitis matkusti viikoksi Rodokselle kuumaan ilmanalaan, saiko hän ajan kulumaan? kun lähetti toistuvia Fb-kuvia...
Kulmalassa Pete vieraili kolme päivää. Loma-aika oli hänellä buukattu ohjelmaa täyteen ja meinasi jäädä pois, jaarittelin kovasti vastuuta Verannan katepeitteen avustamisessa paikoilleen sillä itse en pystynyt kantturapolvillani suoriutumaan tehtävästä.
Kesän hurjat sateet saivat verannan katon vuotamaan 5 eri paikasta.

Peite istui paikoilleen ja reuna laitettiin kattotiilien alle sekä hän löysi yhden haljenneen tiilen vaihdettavaksi.
Seuraavana yönä keskiviikkona 22 pvä satoi vettä 35 milliä, aivan hurja lukema, vietimme Maikan kanssa kolme päivää asuntovaunussa. Verannan katto ei vuotanut kate piti pintansa.

Asuntovaunussa asuminen nosti nostalgisen ajan mieleen, varusteet, vuoteet ja keittiö,huussi ovat saman katon alla ja pienessä tilassa, ei pieneläimiä ja siivekkäitä ahdistamassa elämän kulkua :)

Sanottakoon tässä yhteydessä Heikille taisteluterveiset, ettemme aio kutsua katebillaria tontille hajottamaan hirsitaloa vain sen perusteella mitä hänen nokkansa on haistanut :)
Kiitos edelleen Heikille, ulkorakennuksien korjaamisesta, ne ovat voimissaan.
Ymmärrämme Heikin funktion.

Alan ammattilaisia löytyy korjaamaan hirsirakenteita, niitä jotka ovat perehtyneet vanhoihin hirsitaloihin.
Vanhojen talojen korjaamisessa voidaan edetä yksi tavoite kesässä, eikä kuvitella kaatua kaikki korjaamiset sylissä. Maikka on painottanut tätä ideaa se on toiminut hyvin.

Kirjoitus tahtoo tulvahtaa pitkäksi eikä se ole kivaa näin suven aikana.

Kiitos lukijalle ja hyvää kesän kulumista ja siitä nauttimista! Kiitos käynnistä ja kommenteista!






Kesän ensi kantarellit

Groko mustikka metsässä

Oma kuvablogi "Plisado"

¤Tehtaan pilli soi" Valkeakoski

Koskenmaan Kartanon kulttuuri keskus: Amadeus konsertti


6 kommenttia:

  1. Kiitos kysymästä, nämä ilmat ovat olleet minulle ihan hyvät. En minä tykkäkkään helteistä. Hunajaa ei tosin taida tulla paljoa, mutta jonkin verran kuitenkin. Käy katsomassa minun aikaisempaa postausta hirsitalon kohtalosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulento kommentista. Kävin tutustumassa Hirsitalo postaukseesi.

      Poista
  2. Juu minä kyllä tykkään lämpimästä ja auringosta. Ja kanttarellejakin on jo syöty ☺
    Hyvää kesän jatkoa ♫☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ma-te käynnistä ☺ ♫
      Kantarelleja ja mustikoita on paljon harjupaikoilla.
      Vadelma on valmistumassa.

      Poista
  3. Kyllä tämä hyvä kesä on ollut, en välittäisi helteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Elokuusta näyttää tulevan lämmin.

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista!