Kulmala

Kulmala

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

lauantai 6. helmikuuta 2016

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kiitos Postilaitos !

Lämmin tervehdys ystäville ja lukijalle !

Ollaan päästy Helmikuulle, eka päivä näytti aurinkoisen keväiseltä koska Tammikuun lumet olivat huvenneet plussakelillä aivan olemattomiksi täällä etelässä.
Piha haravointi kuvaa ei voi näyttää toistamiseen koska Heleena pelkää takatalvea.
Tiistain vastaisena yönä talon väen nukkuessa joku kävi heittämässä taivaan täydeltä lumikuorman koko pihapiirille ja se lupaava kevät haravoinnin jatkaminen päättyi oitis lumien kolaamiseen.

*Eilen satoi ja tänään sataa se on kakssataa.
Sähkömaailman uutinen Kulmalaan: ensin annetaan ja sitten myöhemmin otetaan.
Viimevuoden maksettava sähkölasku ei tullutkaan vaikka kädet ristissä odoteltiin koko Tammikuu. Sitten Helmikuun alussa oli toimittava, onneksi halvinta reittiä pitkin: Sähköpostilla.
Pari kertaan pirautin palvelunumeroon jossa robottipalvelija sanoi "Olet neljäs, olet seitsemäs."

Olemme saamassa muutama sata euroa takaisin, Elenia ei pitänyt mitään kiirettä palautuksen kanssa tarjosivat paria mehevää selitystä, en uskonut mutta palautusraha tullee ilman korkoa.

Vattenfall alkaa laskuttamaan Maaliskuusta alkaen ja tietysti korotetulla sähkönsiirto taksalla. Sähkönkulutus Kulmalassa on pääosin pientä sillä hyvä investointi oli 2010 Ilmalämpöpumppu josta on ollut iloa hellekesinä viilentäjänä

Asiasta kolmanteen... postauksen otsikkona oli Kiitos Postilaitos! 

Kummityttömme Ruth Dalia Cuscosta oli Joulukuun alussa kirjoittanut iloisen joulutervehdyksen, saimme sen eilen, kirje on pitkään seilannut maailmalla, joltakin kurkistelijalta oli jäänyt sulkematta kirjeen taka luukku.
Kummityttömme Turussa edelleen odottelee lähettämäämme punaista synttärikorttia saapuvaksi, siitä lähetyksestä on kulunut vasta 2 vuotta jossain päin suomea se seilaa...
Voiskos se johtua siitä kun postin väkeä vähennetään jatkuvasti ?

Voikaapa hyvin ystävät Suomen talvessa ja Kiitos käynnistä ja lukasusta!