Kulmala

Kulmala

perjantai 28. lokakuuta 2016

Moskovan valot jäivät palamaan...

Lämmin tervehdys ystäville ja lukijalle!

Lokakuu lähenee loppuaan tänä vuonna, luonnon lamput aurinko ja kuu tähtineen näkyvät vain ajoittain. Elokuussa oli paljon tähdenlentoja ja revontulija aivan etelää myöten.
Niistä joitakin näimme, näitkö sinäkin ?
Syyskuun alku oli upean kuivaa ja aurinkoista. 
Kaivo veden kannalta ei haittaa vaikka kuivuikin.
Kaivon kansi lukittiin toistaiseksi, ettei kukaan satunnainen kulkija pääse maistamaan matoista vettä ja saa vakavia suolisto oireita. 
Laakamadon alalaji hallitsee vesitilaa mato on kyvykäs koteloitumaan talveksi ja kesän tullessa kuoriutuu kosteassa lämmössä elämään.

Juomavedesta ei ole pulaa sitä saamme kannukkain kylältä, vesipula näyttää vaivaavan myös muitakin kyläläisiä.

Melkein kaikki puutarhatyöt saatu päätökseen, loppuharavointi odottaa tekijäänsä.
Ensiviikon alkuun on sääennuste  "Sitä sun tätä"   kesärenkailla ajellaan eikä ole kiirettä vaihtaa talvimonoihin, auto ei täällä mansessa ole pakko väline ostoksille. On hyvä lämmin autotalli.

Tätä kirjoittaessa ulkolämpötila on + 7 astetta päivällä oli +10.

Kulttuuri riento odottaa, siitä tässä alla kuvia. 

Hyvää tulevaa Marraskuuta kaikille ja turistaan taas kuukauden alussa "Näyttääkö maisema Loka vai Marraskuulta?"

Ps. Kotihallitus toivoi Talvimonoja birssiin ja niin Launtaina oli vaihtopäivä :)