Kulmala

Kulmala

tiistai 21. marraskuuta 2017

Audi, vide, sile!

Musiikkiterveiset  Salon salorasalista, jossa puheliaammat pulisijat hiljenivät kuuntelemaan kolmea salskeaa Georg Otsia.
Elämän tarina Georg Otsista hakee vertaistaan, eihän sitä ole.

Konserttisali on ihmeellinen paikka siellä voi aistia tunteiden laajan kirjon.
Monesti olen ajatellut kumpa nyt voisin pyyhkiä mieleni tyhjäksi ennakkoluuloista ja  vain keskittyä musiikin esityksen kuunteluun. 
Harjoitus auttaa, ja esille syntyvät tosiasiat, onneksi konsertteja on vielä edessä päinkin..

Kukapa nuorukainen avioituisi toistamiseen virallisesti baltiassa neitokaisen kanssa.
Miten voi ihminen unohtaa voimassa olevan avio liittonsa ja vihkiytyä uuden lemmittynsä kanssa?

Sota ja sota, maailman sota, sanovat rakkaudessakin on sotatila, mustunut tai kirkastunut mieliala kuljettaa meitä ihmisiä, tunteet puhuttavat ja saavat aikaan ties mitä toimenpiteitä.

Hänelle kehittyi samettinen pehmeä voimakas, läheinen ääni jolla hän rakkaudellisesti kosketti kuulijaa syvälle sydämeen.

Ikivihreät sävelet ja laulut elävät ja saavat uutta nostetta ihmisen mieleen. Kohottavat itsetuntoa.
Yksinkertaisen läheiset sanat koskettavat ihmistä jolle elämän iltapäivä on saapunut tykö. 
Nuoruus vuosien elämä on eletty, valinnat on valittu ja ne puhuttavat sillä ihminenhän pyrkii täydellisyyteen, aina olisi korjattavaa.
Tärkentä olisi huomata elävänsä tässä ja nyt, voin edelleen kaiken, voin elää ja vaikuttaa sanoilla, puheilla ja teoillani. 

"Uudelleen jos luokses tulla voisin, Moskovan valot, Saarenmaan valssi."

Susanna Haaviston käsikirjoittama ja ohjaamassa konsertissa käytiin luontevan hauskasti ja tramaattisesti läpi mestarilaulajan elämän tie joka päättyi ihmisten mielestä kesken parhaan kukoistuksen - poskiontelo syöpään.
Kuolema kosketti merkittävällä tavalla, riisui ihmisen elämästä laulamisen ja esiintymisen ilon.

Laulut jäivät elämään ja jäävät tämän konsertin jälkeen.
Kuulopuheissa kuulin sinusta, nyt näin kasvokkain sinun tarinasi ja syttyi kirkas mieli!

Kiitos Susanna, kiitos nuorekkaat Otsit, kiitos bändi! Kiitos miksaaja! 




















sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isän päivänä

Isän päivän Onnittelut!











Eläköön sinä Suomalainen mies!
Kiitos kun olet olemassa.
Hukassa olisimme ilman sinua
sinä vakaa totinen
tuttu turvallinen
kuin kotimetsä.

Saa muistella omaa isää ...